MUISTELUA

Miehet muistelevat eli tähän tarinoita joita on jäänyt mieleen vuodesta Etelä-Libanonissa

 

Heko wadissa

Iltapäivisin vaihdettiin 36B:n porukkaa siksi aikaa että varsinainen berttaryhmä pääsi käymään posella syömässä. Erääseen vaihtoporukkaan kuulunut Hämäläinen tappoi aikaa löhöillen toisen sisäänkäynnin betoni kannen päällä. Äkkiä hän valpastui kun korviin kantautui vaimea hekon säksätys. Hän tähyili taivaalle, mutta horisontissa ei näkynyt mitään. Ääni voimistui ja ja sen suunta rupesi hahmottumaan. Hämäläinen hyppäsi kivikorin päälle, joka oli aivan wadi Buryakin reunalla. Silloin hän sain näköyhteyden tähän ”häiriölähteeseen”. Alhaalla wadissa lensi YK:n heko eli Italialaiset vain harjoittelivat matalalentoa. Hämäläinen tuumasi että harvoin sitä katsoo lentävää hekoa ylhäältä alaspäin.(Hämis)

***

Valasta protolla

Kun uusi rotaatio saapui toimialueelle niin heille pidettiin Valassa paljon koulutusta, joissa opetettiin kaikenlaisia alueella tarpeellisia tietoja ja taitoja. Jälleen eräänä päivänä Naukkarinen ja Hämäläinen lähtivät hakemaan ”lumikuormaa” Valasta Lohella (proto). Menomatka meni ongelmitta, mutta Valaan päästyään Ala-asema alkoi ampumaan jolloin joutuivat kaikki juoksemaan sheltteriin. Tilanne rauhoittui kuitenkin pian ja 36:n porukka päätti lähteä ajelemaan alaspäin. Fasut istuivat proton hytissä ja hiutaleet lavalla. Valan portilta Lohi kääntyi vasemalle kohti posea. Lohi lähestyi ykkös-mutkaa kun edessä näkyvän mutkan toiselle puolelle tuli krh:n iskemä (etäisyyttä ehkä noin 30 metriä), jolloin kuskina ollut Naukkarinen painoi kiireesti jarrua ja Lohi pysähtyi kuin seinään. Proton pysähdyttyä Fasut rupesivat juttelemaan jatkotoimenpiteistä. Lavalla olleet olivat sen verran järkyttyneitä tapahtuneesta että huusivat kovaan : ”Nopeasti takaisin Valaan!”. Fasut myös päätyivät samaan lopputulokseen ja Lohi peruutti takaisin Valaan. Myöhemmin ajatellen niin tämä osasto olisi lähtenyt matkaan muutaman sekunnin aikaisemmin niin hengenlähtö olisi voinut olla lähellä.(Hämis)

***

Lomilta paluu

Utriainen, Lehmus ja Hämäläinen olivat juuri saapuneet Suomi-lomilta. Ensimmäinen loman jälkeinen homma heillä oli lähteä tähystystämään Litani-joen vartta. Joka oli tarkoitus toteuttaa siten että partio vietäisiin Marnaba talolle ja he palaisivat poselle jalkaisin ja tähystellen ympäristöä. Alku meni suunnitelmien mukaisesti ja jeepin porukka jätti käivärät kävelemään. Jonkin matkaa edettyään partio päätti pitää tauon ja istahtivat juttelemaan juuri päättyneen loman tapahtumista. Juttutuokio päättyi tylysti pään yli viheltäviin luoteihin. Kaikki kolme miestä iskivät vauhdilla nenät maahan. Uutta sarjaa ei kuitenkaan kuulunut ja miehet rupesivat kurkkimaan varovasti ympärilleen. Normaalisti tässä tilanteessa olisi pitänyt ampua punaiset ja ilmoittaa laukauksista Talolle (OPS), mutta partiolla ei ollut mitään hajua kuka oli ampunut ja mistä laukaukset olivat tulleet, joten ilmoitus ja muut toimenpiteet jätettiin tekemättä. Ainoa toimenpide jonka he suorittivat oli että otettiin radio kuso poselle ja pyyntö Aimoa noutamaan paketin Marnaba talolta, sillä mielestään he olivat jo tähystäneet aivan tarpeeksi. Jonkin ajan kuluttua Vaunu saapui ja partio pääsi turvallisesti poselle. Miehille jotka olivat olleet hetki sitten turvallisessa Suomessa niin tämä oli karu lomalta paluu. Myöhemin arveltiin että ampuja oli joku paikallinen joka testaili AK-47:nsa wadin pohjalla ja luultavasti ei edes nähnyt partiota.(Hämis)

***

Murkula tsekkarilla

Tsekkarin läheisyydessä oli asfalttiin uppoutuneena kranaatin heittimen ammuksen pyrstö, jota tsekkarilla olevat käivärät kävi hyvin usein potkimassa. Siihen ei kiinnitetty sen enempää huomiota ja se oli ollut siinä ilmeisesti useamman vuoden. Eräänä päivänä sitten tsekkarilla käymään tuli Vala 1:n ja tarkkana miehenä kiinnitti huomiota murkulan pyrstöön. Sen verran hän pelästyi löydöstään että antoi käskyt sulkea tsekkarin ja kutsui swedut paikalle jotka hoitivat UNIFILin pioneerihommia. Posen oma porukka katsoi hieman kummeksuen kun paikalle saapuneet swedut pukivat yllensä suojavarustuksiansa ja rupesivat hommiin. Hetken kuluttua tämä pioneeri ryhmä viritti apuräjähteen murkulan kylkeen ja pian tsekkarilta kuuluikin vaimea räjähdys. Tällöin lopulta selvisi että maahan uppoutunut kranaatti oli ollut täysin vaaraton. No olihan se hyvä että asia tutkittiin ja olipahan se pieni ohjemanumero normaaliin päivärytmiin.(Hämis)

***

Elorotaation hiutaleilta

Muutaman päivän kuluttua siitä kun uusi rotaatio saapui toimialueelle, järjestettiin heille tervetuliais seremoniat. Tapahtumat alkoi niin että iltapäivällä hiutaleet keskeyttivät arkiaskareet ja pakkasivat reppunsa, jotka sisälsivät saunomisvälinet, illan koitosta varten. Lisäksi hiutaleet hiukan illan esitystänsä eli kuuntelivat nauhurista Paula Koivuniemen kappaletta: Lähdetään. Suurimmalle osalle kysein musiikki kipale oli täysin tuntematon helmi. Hiutaleet päättivät hiukan pähkäiltyään että heidän esityksensä sisältäisi vain kappaleen kertosäkeen. Sitten kun löi H-hetki niin hiutale osasto lähti kahden Fassen johtamina kohti aseman läheisyydessä ja Litani-joen varressa sijainnutta paikallisten hotellia. Varustuksena miehillä oli partiovarusrtus ja reput. Hotellille saapui myös muiden 1.JK:n asemien hiutaleet. 36:n hiutaleet suorittivat seremonian vuorollansa, joka suoritettiin niin että hiutaleet kahlasivat Litani-jokeen sinibaretit käsissänsä ja asettuivat riviin. Tämän jälkeen toistettiin kastesanat ja sitten iskettiin baretit päähän ja sukellettiin jokeen. Kun tämä seremonia oli suoritettu niin osasto heitti varusteet niskaan ja lähtivät hiutalemarssille. Marssireitti kulki Marnaba-talon kautta, josta noustiin Frunin kylään ja maali oli Valassa. Matka linnuntietä pitkin ei ollut kuin muutaman kilometrin pituinen, mutta reitti sisälsi pääosiltaan jyrkkää nousua ja ilman lämpötila oli reippaasti yli +30 astetta Lisäksi 36:n hiutaleet päättivät pistää vielä juoksuksi loppusuoralla. Maalin saapuneen hiutaleosaston jäsenet puuskuttivat ja olivat runsaan hien peitossa. Valaan saapuneet osastot rymittyivät platalle rivistöihin ja sitten oli juomatarjoilu. Kaikille hiutaleille tuotiin kaksi tölkkiä olutta ja siteen kaikki huutivat ”Hölkkäri !” ja tämä tarkoitti sitä että nenän eteen tuotu juoma piti juoda kertakulauksella. Juotavat oluet eivät olleet kylmän raikkaita vaan kiukaalla lämmitettyjä. Monellekkin kävi niin että kun oli onnistunut tyhjentämään ensimmäisen oluen niin aloittaessa toista tölkkiä, alkoi ensimmäisen tölkin sisältö tulla takaisinpäin . Oli siinä yleisöllä hauskaa kun hiutaleet heittivät Suomi-kusoja platalle. Kun tämä ohjelmanumero oli saatu päätökseen niin hiutaleet siirtyivät saunomaan. Saunassa ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Sitten ilta eteni seuraavasti:

- Skorppionivala eli vannottiin uskollisuutta komppaniaa ja kavereita kohtaan, jonka jälkeen kohotettiin timpit ja hölkkärinä tietysti ( katso liite skorppionivala).

- Fasuraadin kuulustelu eli jokainen hiutale joutui fasuista kostuvan raadin haastateltavaksi. Kysymykset koskivat mm. onko tyttöystävää tai vaimoa. Jos vastasi kyllä niin raati huusi: Somali vie!. Muihin kysymyksiin vastaaminen aiheutti käskyn: Kyykkyyn! Jota piti noudattaa, huolimatta mitä oli vastannut kysymykseen. Kun jokainen oli kuulusteltu niin jokaisen posen hiutaleet esittivät jonkinlaisen ohjelmanumeron raadille. 36:n hiutaleet esittivät Paula Koivuniemen laulun Lähdetään, joka oli suosittu kappale alueella, varsinkin vanhimpien rotaatioiden keskuudessa.

Hiutaleet olivat harjoitelleet kyseistä kappaletta aikasemmin päivällä kuunnellen kasettinauhurilta . Koska kukaan ei ollut kuullut aikaisemmin kappaletta niin päättivät hiutaleet tiivistää esitystä niin että porukka esittäisi vaan kertosäkeen: Lähdetään, hullu tätä jaksaa, lähdetään jo pois. Näin myös tapahtui.

- Sitten oli vuorossa ajokilpailut, jossa jokaisen posen hiutaleet olivat kyhänneet jonkinlaisen ajouneuvon. 36:n kärry oli iso pahvilaatikko jossa lisävarustuksena YK-lippu ja näyttölätkä. Varsinaisessa kisassa 36:n tiimi ei pärjännyt.

Tästä ilta eteni juoden viinaa reippaasti. Kaikki timpit jotka tuotiin hiutaleiden nenän eteen piti heittää hölkkärinä naamaan. Sitten kun kun hauskanpito oli huipussaan niin alkoi komppanian alueella operatiivinen tilanne kovana. Valan alue suljettiin koska epäiltiin että komppaniaan tulleessa siviili autossa oli pari Ghanalaista YK-sotilasta panttivankina. Hiutaleillan vietto keskeytettiin ja juhlimassa olleet kutsuttiin Valan platalle riviin. Ja eri asemien vaunut saapuivat hakemaan joukkoja hälytykseen. Vala kakkonen saapui 36:n porukan eteen ja katsoi hetken aikaa tätä horjuvaa osastoa, jossa mm. Latvala heitti Suomi-kusoa platalle. Hetken katsottuaan Vala2 sanoi että 36:n porukka voi palata poselle.

Myöhemmin selvisi että hälytksen aiheuttaneet Ghanalaiset olivat pyytäneet paikallisilta kyytiä 10:n kaupoille ja ottaneet YK-hatut pois päästä autossa istuessaan. Ilman yk-päähinettä liikkuva YK-sotilas katsotaan kidnapatuksi.

Eli hälytys oli ollut aivan turha. Kun Aimo vaunu saapui takaisin poselle niin kyydistä purkautui erittäin humalassa oleva porukka joka valui majoituksiinsa. Tosin Kuivalalla oli ongelmia päästä lentopalloverkon ali ja joutui taistelemaan hetken aikaa ennen kuin pääsi irti siitä. Muutaman tunnin levon jälkeen hiutale kuorma kuskattiin aamulla Valaan papin oppitunnille, jossa oli hyvin väsynyttä ja pahoinvoivaa yleisöä.(Hämis)


***

Saunamiehiä

Joinakin öinä havaittiin pimeäkiikareilla LP3:lla että aseellisia liikkui Litanin toisella puolella ja siitä Akian sillan kautta wadi Buryakin suuntaan. Monesti kuultiin myös ääniä pimeydestä, joita syntyi kun Hessut kuljettivat asekalustoa hyökkäysasemiinsa. Jos havaintoja tehtiin useana yönä peräkkäin niin silloin tiedettiin että aseellisten hyökkäys Deffareita tai Iippoja vastaan alkaisi lähiaikoina. Posella havainnot eivät aiheuttaneet suurempia toimenpiteitä. Ohjesääntöjen mukaan posella olisi pitänyt suorittaa aina lähipuolustushälytys jos aseman läheisyydessä olisi havaittu aseellisia. Lähipuolustuhälytykseen ei kuitenkaan ruvettu, koska Hessujen toimintaa ei koettu uhkaksi poselle ja jos hälytys olisi suoritettu niin mitä todennäköisimmin Ala-asema olisi liittynyt mukaan ja paljastuttuaan Hessut olisi syyttänyt YK:ta puolueellisesta toiminnasta.

Näissä yö havainnoissa toimittiin niin että porttpykälässä soitti puhelimella OPS:iin ja kertoi seuraavaan tyyliin: Täältä 36:lta on tulossa saunamiehiä Qagajin tietä pitkin ja heillä on vastat. Tämä tarkoitti sitä että aseman pohjoispuolella on nähty aseellisia ja heillä on havaittu olevan aseita. Jälleen eräänä yönä porttimies sitten soitti taas OPS:iin jossa oli ilmeisesti uusi mies hommissa. Kuulleessaan että oli tulossa saunamiehiä hän ilmoitti: ” Älkää tulko tänne, koska kaikki Pulliksen saunat on jo kiinni, menkää kympille sillä sielä voi olla vielä sauna lämmin!”. Porttimies joutui pulmalliseen tilanteeseen kun ei saanut viestiä perille ja toisti viestin uudestaan. Kun tämäkään ei auttanut niin hän pyysi puhelimeen jotan kokeneempaa käivärää ja asia tuli OPS:n päässä ymmärrettyä. Kyllä posella nauru maittoi taas asian tiimoilta monta päivää.(Hämis)

***

Atakki Bertalla

Eräänä aamuna oli Bertan vaihto lähestymässä kun Hessujen hyökkäys Almannin asemia vastaan alkoi. Työvuorossa Bertalla oli Lehmus, Niemi ja Hämäläinen. Niemi oli fassena (yksi pykälävuoro vähemmän) viimeisenä tornissa pykälässä ja kun hyökkäys alkoi hän kutsui Lehmuksen ylös torniin havainnoimaan ja heittämään kusoja OPS:lle. Taistelu alueella kävi kiivaana ja Hessuja oli ilmeisesti lähellä vanhaa 36B:ttaa (joka oli noin 50 metrin päässä nykyisestä 36B:sta) , koska posen läheisyyteen alkoi kranaatinheittimen murkuloita. Tässä vaiheessa suoritettiin lähipuolustushälytys . Tämä tarkoitti sitä vielä alhaalla ollut Hämäläinen nousi toisen sisäänkäynnin luona olevan kivikorin taakse asemiin ja ryhtyi tähystelämään vanhan Bertan suuntaan. Koko ajan tuli kranaatin iskemiä ja tornissa olevat Lehmus ja Niemi olivat välillä tornin lattialla kontallaan ja välillä taas tähyillen ympäristöön. Sopivan hetken tullen äijjät heittivät kusoja OPS:iin. Hämäläinen joka kyyhötti kivikorin takana yritti kurkkia ympäristöön huomasi housujen lahkeiden lepattavan kiivaasti kranaattien iskemien aiheuttamasta paineaallosta. Välillä iskemiä tuli niin lähelle että Hämäläinen vetäytyi sisemmälle sisäätulo käytävä tunnelia. Taistelu riehui alueella toista tuntia ja kun rauha lasketui niin poselta vihdoin saapui vaihtoporukka . Niemen, Lehmuksen ja Hämäläisen päästyä poselle he menivät keittiöön syömään aamupalaa. Kun istuuntuivat ruokapöytään kuului voimakas kohina ääni ja samassa miehet juoksivat ulos ja näkivät kun Ala-aseman vieressä olleen Deffareiden Tyynen läheisyyteen iskeytyi ohjus. Samassa Ala-asema heräsi eloon ja alkoi ampua koko ase-arsenaalillansa joka suuntaan. Posella miehet juoksivat sheltteriin. Sheltterissä otettiin shetteriradio verkkoon . Radiosta kuultiin 31:n ajoneuvon, joka oli ollut viemässä partiota Marnaba talolle, joutuneen hätään. Ala-asema ampui lähelle ajoneuvoa, joka oli täysin avomaastossa. Portilla olevat miehet ottivat kuson partioporukkaan ja käskivät sen ajaa vauhdilla 36:lle. Hetken kuluttua sheltteriin juoksi joukko hengästyneitä miehiä, mutta onnneksi ehjin nahoin. Tilanne rauhoittui jonkin ajan päästä ja päivä eteni normaalisti kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Myöhemmin Valan partio löysi paikan josta ohjus oli ammuttu. Ampumapaikalla oli vielä ohjuslavetti. Paikalle saapui myös Hessut, jotka vaativat takaisin omaisuuttansa. Tehostaakseen vaatimuksiansa he laittoivatpistoolin Vala3:n ohimolle. Lopulta Hessujen vaatimuksiin suostuttiin ja Hessut saivat viedä lavettinsa, sillä eihän se ollut sen arvoinen että jonkun olisi pitänyt henkensä menettää. Tähän tapahtumaan ei 36:n porukka osallistunut.(Hämis)

***

Sukojen säikytys

Eräänä iltana operaatio tiliteon aikana eräs tapahtuma sai aikaan tykytyksiä. Porukka puuhasi tavallisia ilta-askareitansa kuten saunomista ja Nintendon pelaamista. Äkkiä posella kuului erittäin voimakas pamaus joka sai osan porukkaa heittäytymään maahan ja ikkunoissa olleet muovipleksit lensivät paikoiltaan. Porttimies rupesi huutamaan sheltterihälytystä. Porukka juoksi kohti sheltteriä tähyillen ympärilleen ja ihmetellen mitä oikein tapahtui. Vähitellen alkoi hahmottua tapahtuman kulku sillä posen pohjois puolella näkyi taivaalla sukon pudottamien fosforivalojen jono. Ja etelästä lähestyi toinen valojono. Pamauksen oli siis aiheuttanut matalalta lentänyt Iippojen suko joka oli rikkonut äänivallin. Toisen sukon ollessa posen yläpuolella ei porukka enää juossut kuin päättömät kanat vaan nyt jo irtosi tapahtuneesta hieman nauruakin. Tosin 36:n porukka ei ollut ainoa pose joka oli tehnyt sheltterihälytksen vaan saman oli tehnyt muutkin 1JK:n poset.(Hämis)

***

Kioski kiertoradalle

Hessut toteuttivat erään atakin ammulla 6 katjusha rakettia kohti Almannin asemia. Neljä niistä suuntautuikin asemien suuntaan, mutta kaksi lensi hallitsemattomasti eri suuntiin kuitenkin vahinkoa aiheuttamatta. Ala-asema aloitti kosto ammunnat normaali tyylillä joka suuntaan. Ala-aseman viereen ilmestyi Tyyne joka käänsi tornia ja kohdisti tykinputkensa kohti 36:sta. Portilla olevat miehet katsoivat kauhuissaan kun vaunun tykinpiippu pöllähti. Tankin ammus lensi posen yli matalalta ja iskeytyi posen taakse hotellin suunnalle. Tulituksen laannuttua poselta kävi partio katsomassa iskemän paikan. Tankin ammus oli tuhonnut hotellin lähellä olleen paikalisten kioskin. Taistelun kynnistänyt raketti isku oli laukaistu Valan alueelta ja 36:kin määrättiin tähystyspartio TV:lle jolta näki litani wadiin. Tähystyspartioon lähtivät Lehmus, Anttalainen ja Hämäläinen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun eloroottorin hiutaleet pääsivät toimimaan ilman että vanhemman rotaation porukkaa oli mukana.(Hämis)

***
Well done pihvit

Sunnuntai iltapäivisin posella oli yleensä pihvin paistoa, jolloin brieffarin edustalla grillattiin pihvejä . Yleinen lääkinnällinen ohje että liha grillattaisiin kokonaan kypsäksi eli ”well done:ksi”. Kyseisenä päivänä kesken pihvin paiston puhkesi alueella raju taistelu , johon liittyi mukaan myös Iippojen telatykistö. Posen porukka komennettiin sheltteriin. Sheltterissä olijoilla alkoi olla tukalat oltavat kun telatykkien ampumien ammusten iskemien aiheuttamat paineaallot saavuttivat sheltterin. Sheltterissä olijoiden housujen lahkeet lepattivat ja ilman täytti sankka pölypilvi. Taistelu riehui alueella pati tuntia ja kun hiljaisuus lasketui niin porukka poistui sheltteristä. Saavuttuaan grillauspaikalle käivärät huomasivat että grilliin oli jäänyt muutama pihvi ”muhimaan”. Näin pitkän grillauksen jälkeen pihvit olivat kärventyneet mustiksi korpuiksi. Siinä sitä naurettiin että tulipahan pihveistä ainakin well done:t.(Hämis)

***
Operaatio tilinteko

Heinäkuussa 1993 alkoi imapiiri alueella kuumeta ja aseelliset tekivät tiheästi hyökkäyksiä Iippojen turvallisuusvyöhykkeelle. Hessut myös ampuivat katjusha raketteja rajan yli Israelin maaperälle. Näiden rakettien ampuminen käynnisti 25.7. 1993 Israelin vastatoimet. Israelin asevoimat aloitti operaatio Tilinteon.

Kyseisen päivän aamu alkoi Hessujen hyökkäys Ala-asemaa vastaan ja posen porun sheltterihälytyksellä. Taisteluja käytiin alueella koko päivän. Myöhään iltapäivällä Uhtuan puolelta ilmestyi Iippojen Cobrat ja alkoivat ampua ohjuksia kylään viisi. Tämän seurauksena suoritettiin viitos kylän vahvennus. Tämän kylän vahvennukseen osallistui myös 36:n porukka Aimo vaunulla. Vaunu ajettiin asemiin Liekin maastoon, näkyvälle paikalle. Tällä pyrittiin osoittamaan Iipoille YK:n läsnäolo kylässä eli suomalaiset olivat kylän kilpenä. Cobrat lopettikin tulituksen ja jonkin ajan päästä ne lensivät takaisin sinne mistä olivat tulleetkin. Vahvennukseen osallistuneet joukot jäivät kuitenkin asemiinsa. Parin tunnin odottelun jälkeen alkoi porukka hieman kummastella tätä käkkimistä. Aimon radio oli rikki ja vaunussa olevien viestiyhteydet oli partioradion varassa. Radioliikenne oli kuitenkin hiljentynyt jonkin aikaa sitten. Tässä vaiheessa vaunussa mietiskeltiin että jospa partioradion akku on hyytynyt ja jatko toimintaohjeita ei tämän takia kuulunut. Sitten heitettiin kuso jossa kysyttiin toiminta ohjeita. Vastaus tuli viipymättä Vala2:lta: ”Aimo, pysykää nykyissä asemissa!”. Tämän jälkeen jatkettiin odottelua.Vaunun kansiluukut kuitenkin avattiin ja hieman porukka myös jaloitteli vaunun läheisyydessä. Silloin aukeni näkymä jota kukaan ei ollut aikaisemmin nähnyt. Litani-joen pohjoispuolelta lensi lukuisia katjusha raketteja kohti Israelia. Tämä auringon laskiessa avautunut visuaalinen julma näytös mykisti miehet täysin. Silloin tajuttiin että nyt tapahtuu jotain todella suurta. Hetken kuluttua kylän vahvennus purettiin ja Aimo miehistöineen palasi poselle.

Päivän aikana Iipot olivat tuoneet rajan yli libanonin puolelle telatykkejä. Kun ne aloittivat toimintansa niin siitä alkoi viikon pituinen täysi sota alueella. Israelin asevoimat alkoivat pommittaa kyliä tykistö- ja ilma-asein. Seuraavina päivinä 36:n oli eristyksissä muista suomalaisista, koska alueella kiellettiin kaikki YK-liikenne. Tähän oli syynä IDF:n ilmoitus että kaikki liikenne tulkitaan vihamieliseksi toiminnaksi, mukaanlukien YK-ajoneuvojen liikkuminen. Posella päivät oli rauhallisia kun ei ollut liikennettä ja tsekkari oli kiinni. Valoisaan aikaan posen porukka seurasi näköalapaikalta kun posen pohjoispuolella olevaa Qagajin kylää Israelin asevoimat moukaroi telatykeillä. Yö aikaa posen yläpuolella pörräsi Iippojen hekot. Posella olijoilla tuntui että heidän yläpuolellaan olisi iso tuuletin. Vaikka 36:lla tilanne oli rauhallinen niin 1JK:n poset jotka sijaitsivat kylien läheisyydessä saivat osansa Iippjen moukaroinnista. Poset 9-34 ja 9-38 joutivat suurimman höykytyksen kohteiksi.

Taistelut alueeella olivat yksipuolista Iippojen moukarointia kaikilla ilma ja tykistöaseilla. Kolmatena yönä alkoi sitten Uhtuan puolella tapahtua. 9-50:lla Iippojen panssari osasto ajoi posen puomin läpi ja lähti etenemään kohti wadi-Buryakia. Tällöin epäiltiin että Iippojen maavoimat alkaisivat etenemään kohti pohjoista. Pose 9-50 vahvennettiin ja Valan puolelta lähetettiin vahvennuksia Uhtuan puolelle. 36:n porukka määrättiin reserviin, mutta jäämään poselle. Lähtökäskyä odotettiin minä hetkenä hyvänsä. Tässä vaiheessa posella kaivettiin pufferiketjut esille. Pelättiin että Iipot tulisi alas Nopean koston tietä ja lähtisivät kohti Beiruttia. Tällöin posen porukan tehtävänä olisi ollut hidastaa Iippoja eteen levitetyillä teräsketjuilla. 50:llä läpi mennyt osasto pysähtyi kuitenkin wadi-Buryakin reunalle ja riski Iiipojen maaoperaatiosta pieneni. Posella porukka kuitenkin nukkui loppu yön päällysvaatteet päällä ja taisteluvälineet kädenulottuvilla.

Posella kuunneltiin ilta kuudelta aina Suomesta tulevia uutisia radiosta. Ylen Roni Smolar heitti raporttia Israelin puolelta, Metulan raja-asemalta. Metula sijaitsi muutaman kymmenen kilometrin päästä suomalaisten valvonta-alueesta. Tavallisesti yhteydet Suomeen toimivat niin että mentiin Valaan ja soitettiin viestikeskuksessa olevasta kännykästä. Operaatio Tilinteon aikana yhteydet Suomeen oli poikki, koska Valaan ei päässyt ja suomesta tulleet puhelut ei yhdistetty poseille. Osa posen porukasta päättivät lähteä käymään Valassa ja yrittämään puhelisoittoa Suomeen. Vaunu pääsikin turvallisesti Valaan, mutta heti porttien sisäpuolella oli vastassa Vala2 ja kysyi: ” Miksi helvetissä Aimo tuli Valaan?”. Jolloin vaunumiehistön vastaus oli: ” Tulimme hakemaan vessapaperia!”. Tämä syy ei oikein vakuuttanut ja Aimo käskettiin palaamaan poselle välittömästi, ja näin myös kävi.

Viikon röykytyksen jälkeen alueen taistelevat osapuolet saivat tehtyä epävirallisen tulitauon ja taistelut laantuivat. Kun hiljaisuus laskeutui alueelle niin alkoi melko nopeasti paikalliset palata koteihinsa luhyen evakkoreissun jälkeen. Taistelujen aikana kylät olivat täysin autioituneet. YK-liikenne Akian sillan pohjoispuolelle oli kielletty normaalisti. Vala2:n kuitenkin kävi katsomassa tilannetta Qagajin kylässä epävirallisesti. Operaation aikana hommissa olleet käivärät saivat muistoksi sirpale muistolaatat ja kehut kommalta. Tilanne alueella pysyi rauhallisena monta viikkoa näiden kähinöiden jälkeen. (Hämis)

***

Palestiinalaiset ryhmity

Joulukuussa 1992 Israelilaiset heittivät palestiinalaisaktivisteja omalta alueeltaan Libanonin puolelle ja Litani-joen pohjois-puolelle. Palestiinalaiset leiriytyivät joen rantaan aivan Iippojen turvallisuusvyöhykkeen läheisyyteen. Tämä leiri ei ollut Finbattin vastuualueella, mutta epäiltiin että palestiinalaiset yrittäisivät rynnäköidä Akian sillan yli Valan alueelle, joka ei ollut toivottavaa. Tämän estämiseksi järjestettiin harjoitus ”Palestiinalaiset ryhmity”. Harjoitus järjestettiin Akian sillan luona, jolloin ryhmmityskäskyllä saapui 37:n luokse muilta 1JK:n poseilta joukkoja. Joukkojen saavuttua paikalle he levittivät nato-lankaa pitkin Litani-joen rantoja. Natolangoilla pyrittiin hillitsemään kuviteltua ryntäystä. Ison väkijoukon muunlaista hallintaa myös harjoiteltiin ja oltiin valmiita myös fyysiseenkin voiman käyttöön. Onneksi harjoituksessa saatuja oppeja ei tarvinnut ottaa käytäntöön koskaan.(Hämis)

***

36:n vahvennusharjoitus

Useasti komppanian alueella järjestettiin harjoituksia, joissa vahnennettiin eri poseja. Vahvennus tarkoitti sitä että jos jollain posella oli propsia tai sitä uhattiin niin silloin muut poset lähettivät vahvennuksia apuun. 36:n vahvennusharjoituksia ei oltu pidetty koska pelättiin että Ala-asema reagoisi tälläiseen sotilaalliseen toimintaan. Huhtikuussa -93 päätettiin kuitenkin järjestää kyseinen harjoitus. Ennen harjoitusta ilmoitettiin IDF:lle että tälläinen harjoitus oli tulossa. Sitten harjoitus alkoi radiokusolla: ”Vala ja valanalueen asemat, tässä Talo! Tämä on harjoitus, vahventakaa asema 9-36! Posella osa miehistä juoksi vaunuun ja kun siellä oli riitävä vahvuus niin loput miehitti lähipuolustusasemat. Kuviteltu tilanne oli että aseelliset yrittivät tunkeutua poselle. Aimo ajettiin portille. Anttila johti harjoitusta. Muilta poseilta saapuivat rinnettä alas vahvennusjoukot,jotka ryhmittyivät Anttilan ohjeiden mukaan. Sitten kun harjoitus parhaimillaan menossa alkoi näkyä ja kuulua tuttuja pöllähdyksiä Wadi-Buryakin suunnalla. Ala-asema oli alkanut ampua KRH:lla maastoon. Tämän seurauksena harjoitus keskeytettiin ja muualta tulleet harjoitusjoukot komenettiin palaamaan omille poseille. Ala-aseman toiminnasta valitettiin IDF:lle mutta eipä se reagoinut siihen mitenkään.(Hämis)

***

Elorotaation saapuminen alueelle

Toimialueelle lähtevät rotaatiot kävivät Niksulassa vajaan kuukauden pituisen ”koulutus- ja valintatilaisuuden”. Tämä jakso piti sisällään mm. viesti-, ase- ja lääkintä koulutusta. Koulutuksen loppuvaiheessa sitten ilmoitettiin mihin komppaniaan miehet sijoitettaisiin. Muutama mies lähetettiin myös kotia. Viimeisenä iltana Suomessa kävi säpinä kun tuvissa pakattiin matkalaukkuja. Kun se homma oli saatu päätökseen niin porukka maleksi varuskunnan alueella tappaen aikaa jännitttyneinä ja miettien että mitä tuleman pitää. Myöhemmin illalla pidettiin kasarmin aukiolla joukkojen lähtökatselmus ja puhuttelu.

Sitten noustiin linja-autoihin ja lähdettiin kohti Helsinki-Vantaa lento-asemaa.Matka sujui rauhallisesti. Hilpeyttä tosin aiheutti erään käivärän tyttöystävä , joka ajoi autollaan saattueen perässä. Kun pysähdyttiin tauolle eräälle huolto-asemalle, pääsi tämä pariskunta vielä hetkeksi hempeilemään autoonsa ennen edessä olevaa pitkää eroa. Aikaisin aamulla saattue saapui lento-asemalle ja miehet siirtyivät lähtöterminaaliin. Paikalle oli saapunut myös lähtevien omaisia ja tyttöystäviä. Tässä vaiheessa tunnelma tiivistyi monella pariskunnalla niin että taisi hieman kyyneleetkin valua muutaman neitosen poskella. Jäähyväisten jälkeen miehet nousivat koneeseen ilman suurempia seremonioita.

Lentoreitti oli Helsinki- Tel Aviv . Lomalennot lennettiin jatkossakin samaa reittiä, koska YK:lla ei tähän aikaan ollut asiaa Valvonta-alueen pohjois-puolelle. Muutaman tunnin lennon jälkeen kone laskeutui Ben Gurionin kentälle Tel Aviviin. Koneen ovien avauduttua tunkeutui koneen sisälle lämpö aalto, joka antoi hieman esimakua siitä missä olosuhteissa tultaisiin työskentelemään. Miehet valuivat koneesta ja siirtyivät odottamaan kyyditystä kentän laidalla olleeseen palmupuistikkoon. Siinä nestettä tankaten ja kyytiä odotellessa alkoi jonkin hetken kuluttua meteliä terminaalin suunnasta. Sieltä saapuivat kotiutuvien joukko riehakkaana.

Kun kotiutuvat olivat nousseet koneeseen oli hiutaleiden vuoro jatkaa matkaa. He nousivat terminaalin ulkopuolella odottaviin valkoisiin protoihin ja busseihin. Kentältä saattue aloitti matkan kohti pohjoista läpi Israelin kaupunkien ja maaseudun. Monellekkin edessä näkyvä maa oli tuntematon, mutta yleisnäkymä antoi vaikutelman melko länsimaisesta maasta. Lopulta saattue saapui Libanonin rajalle ja tarkemmin Rosh Haniqran raja-asemalle. Miehet nousivat ajoneuvoista ja siirtyivät suorittamaan rajamuodollisuuksia. Rajan ylitys meni ilman ongelmia ja melkoisen nopeasti. Libanonin puolella oli sitten vastassa Reconin miehet jotka jakoivat siniset sirpaleliivit hiutaleille. Sitten he nousivat jälleen ajoneuvoihin ja saattueeseen liittyivät myös Reconin Pasi vaunut suojaamaan. Kun matkaan päästiin niin jälleen hiutaleiden eteen avautuivat uudet näkymät. Maasto oli karua matalaa vuoristoa. Matkalla kohti suomalaisten vastuualuetta saattue kulki usean Libanonilaisten kylien, joiden rakennukset olivat sementtiharkko rakenteisia, matalia ja yleisilmeeltään ränsistyneitä. Kylissä ei ollut toimivaa yhdyskuntateknikkaa joten hiutaleiden neniin tunkeutui ennen kokematon löyhkä, joka syntyi jätteistä jotka muhivat +30-40 celcius asteen lämpötilassa.

Iltapäivällä myöhään saattue saapui lopulta pullikselle. Hiutaleet pääsivät syömään ja hieman levähtämään. Tauon jälkeen hiutaleet komennettiin riviin ja tulopuhuttelu. Tämän jälkeen heidät jaettiin komppanioiden ja posen mukaan ryhmiin. Pullikselle saapui poseilta vaunut hakemaan omansa pois. Ilta oli jo saapunut ja pimeys laskeutunut alueelle. Vaunuun noustuaan sen miehistö antoi hiutaleille oikein rynkytystä. Myöhemmin heille selvisi että reitti Valaan oli kulkenut ampuradan kautta, eikä virallisia teitä pitkin. Saavuttuaan Valaan miehet komennettiin riviin ja tämän jälkeen alkoi varusteiden jako. Ensimmäiseksi he saivat rynkyt ja lippaat. Lippaat panostettiin niin että joka kolmas ammus oli valojuova. Tässä vaiheessa hiutaleiden päässä alkoi viimeistään valjeta että nyt on leikit loppu ja työt alkaa. Kun muutkin varusteet oli jaettu niin hiutaleet jälleen vaunuihin ja tästä alkoi matka omalle poselle. Vaunun sisällä olleet hiutaleet katsoivat uteliaina , keitä kaikkia oli päässyt samalle poselle eli 9-36:lle. Juttua syntyi heti siitä että pose tunnettiin nimellä ”näyttösuoja”.

Noin vartin ajon jälkeen vaunu saapui poselle. Vaunun takaovien avauduttua hiutaleet hyppäsivät pois vaunun sisuksista. Vaunun ulkopuolelle oli asettunut vanhempien rotaatioiden ”vastaanottokomitea”. Hiutaleet komennettiin kyykkyyn ja kameroiden salamat räiskyivät Libanonin illassa. Posen koira Oiva päästettiin tutustumaan ja haistelemaan tulokkaat. Näiden seremonioiden loputtua näytettiin hiutaleille heidän majoituksensa. Kun he olivat heittäneet tavaransa kämppiinsä kutsuttiin heidät brieffarille ja tässä välissä sai vaihtaa vapaa ajan vaatteet yllensä. Kun kaikki posella vapaalla olevat käivärät olivat kokoontuneet brieffarin edustalle alkoi miehet esittäytyä, kukin vuorollaan. Samalla sovittiin että turhat muodollisuudet jätetään pois. Puhetta johti Härkösen Pasi joka toimi 2. joukkueen johtajana. 2.joukkue koostui 36:n porukasta. Kun esittelyt ja muut jutustelut oli hoidettu niin sitten hiutaleille tarjottiin pizzaa ja pari olutta. Muutenkin vaihdettiin vapaalle ja uudet miehet pääsivät saunaan ja pesemään päivän reissupölyt pois. Kovin kauan hiutaleet eivät jaksaneet istuskella vaan väsyneinäpäivän rasituksista. Näin ollen he siirtyivät majoituksiinsa nukkumaan.

Juuri kun he olivat saamassa unen päästä kiinni alkoi kuulua konekiväärin pauketta ja portilta alettiin kuuluttaa sheltteri hälytystä. Hiutaleet säntäsivät kohti sheltteriä, jonka sijainti oli näytetty poselle tulon yhteydessä. Juoksemista tehosti vielä Oiva joka haukkui jaloissa ja yritti napata kiinni Anttalaisen pyyhkeestä joka oli hänen vyötäisillä. Sheltteriin päästyään he istuuntuivat penkeille ja miettivät että mihin hittoon olivat joutuneet. Tämä tapahtuma oli Ala-aseman tervetuliais toivotus uusille tulokkaille. Jonkin ajan kuluttua ammunta lakkasi ja sheltterihälytys purettiin ja miehet pääsivät takaisin nukkumaan. Sama toistui vielä hetken päästä. Loppu yö meni ilman välikohtauksia.

Aamulla kuulutettiin posella herätys ja ulos tulleet hiutaleet näkivät ensimäisen kerran ympäristön päivänvalossa. Näntiin että pose sijaitsi laakson pohjalla ja osa tulokkaista yritti etsiä Ala-asemaa myös laakson pohjalta. Heille näytettiin että Ala-asema sijaitsikin läheisen kukkulan laella. Aamiaisen jälkeen alkoi hiutaleen arki joka koostui ensimmäisinä viikkoina koulutustilaisuuksista Valassa, pulliksella ja ampumaradalla. Koulutuksen jälkeen oli sitten pykälää ja lepoa. (Hämis)

***

Huhtirotaation saapuminen alueelle

Odottelua odottelua Helsingin lentokentällä. Monta tuntia ajan tappamista konetta odotellessa. Aamulla oltiin Tel Avivissa kentällä. Lentokoneen ovesta ulos astuessa lehahti uusi outo haju ja lämpöä yli 30 C. Ja taas odottelua jotta jatkokuljetus olisi ja kone tyhjennetty tavaroista. Iiippojen puolella oli ihmettelyä ja kun saavuttiin Naquraan oli liivien laitto ja paineiden helpotus. Tästä eteenpäin oltiin alueella ja sen kyllä huomasi. Autot meinasivat hyytyä ylämäkiin.Paikalliset olivat uteliaina katsomassa kolonnaa.

Pullamäellle päästiin kun alkoi olla auringonlasku. Tavaroiden ja mm. Aseiden jako. Poselta porukka oli hakemassa Pasilla. Pasi täyteen porukkaa ja menoksi.Pienestä Ikkunasta yritti tiirailla mihin helvetin perseeseen tässä ollaan menossa, kun lähtiessä ei oltu ilmoitettu kuka menee millekkin poselle.

Perillä päästyä oli vastassa vastaanottokomitea. Åke haukkui minkä kerkesi ja loput posen porukasta oli kattelemassa uutta porukkaa. Saunalle briiffausta pitämään. Olut tölkit kouraan ja jokainen esitteli itsensä. Pidettiin esittelykierros. Ja ne majoitustuvat. Ihan kuin navetassa karsinat. Siitähän se lähti.

Aamulla valkeni, että oltiin montun pohjalla alueen pohjoisrajalla Litanijoen rannalla Akian sillan vieressä. Naapurilla oli “Ala- ja Ylä asemat” läheisellä kukkulalla ja komppanian pääpaikka 34 oli läheisellä kukkulalla.

Hommiin kuului pykälän heitto ja sitä riitti. Ensimmäisten viikkojen aikana oppi tuntemaan posen 100 x 100 metriä tontin ja käymään tsekkarilla 37:lla. Kesällä kun oli paljon rakennettavaa. Edellisenä kesänä oli rakennettu sauna, jossa oli tupla seinät melkein yhtävahva kuin sheltteri.

***

Bertan rakennusta

36 Bertta oli aikaisemmin joku kivikasa jossa 3 kaveria oli pykälässä. Kesän aikaan Bertta rakennettiin uuteen uskoon. Rakennettiin 5 metrin syvyteen bunkkeri joka oli halkaistun iso tierummun puolikas jonka toiseen päähän sijoitetiin korkea torni ja toisessa päässä metalliovi montun pohjalla. Alkuun tuntui, että mikäs tässä linnun laulua kuunnellessa ja auringon paistetta, että ompi rauhallista. Sitä riitti monta viikkoa, mutta kuitenkin joidenkin laskujen mukaan sheltterissä oltiin vuoden aikana 52 kertaa. Kesän aikana tuli tieto, että vahvuus lisääntyy. Oli tarve saada lisää tilaa. Majoitus tilojen päässä sijaitsevasta vanhasta briiffarista tuli 3:lle majoitustilat ja toiseen tilaan, missä majailivat 4 fasua piti saada 8 hengelle tilat. Tavallista pykälän heittoa oli noin 9 tuntia per päivä viikot läpeensä ja muut hommat päällle. Ja hiutaleena sattui, että yöllä oli varmasti 1 pykälä joten yö unille jäi vajaat 6 tuntia mikäli Iipot eivät häirinneet. Kesäälä riitti todella paljon rakentamista. (Swedu)

***

Käärmeitä

Alkukesästä tuli yllätten 2 käärmettä aamupalan aikaan keittiöön. Toiselle käärmeelle kävi huonosti ja Loka Laitinen nylki käärmeen ja otti nahan itselleen.Toinen pääsi karkuun ja sitä ei löydetty. (Swedu)

***

Atakki yöllä

Oli oikeastaan aika puuduttavaa olla aina pykälässä.Yhtenä iltana pykälässä vai oliko se yötä. Ala- asemalta alkoivat ampumisen. Rupesin katselemaan kun valojuovat alkoivat tulla päin ja sammuivat siinä Koston kukkulan tällä puolen. Yks kaks tuli mieleen, että nehän ampuvat kohti. Ja sitten alkoi kuulua rapinaa ympärillä. Ei muuta kuin päätä piiloon ja soittamaan portille. Eihän kukaan ollut kertonut, että ne voivat ampua päin. Härski Hartikainen oli kerinnyt jo portille. Sanoin Kekelle, että rapisee ympärillä. Ei tullut mieleenkään ampua jotakin punaisia, vaikka niin oli opetettu lähelle ammuttaessa. Härski ampui punaiset ja soitteli perään LP 3:lle. Seuraavana aamuna joku kävi sanomassa että käys katsomassa kuin lähelle tuli. Sytyttelin tupakan siinä kävellessä ja katselin että sehän oli tullut alle metrin päähän LP 3:n seinään missä olin seisonut. Totuus valkeni ja silloin alkoi nortti väpättää siinä suupielessä sen verran ettei tuhkia tarvinnut karistella. Myöhemmin tuli isommat herrat katsomaan paikan ja laittamaan Iipollle nootia. Silloin päätetttiin maalata kaikkki osumat aseman sisällä, jotta pysyy perillä osumista. (Swedu)

***

Lähipartiossa

Yhden kerran oli norjalaisia katsomassa Åken kuntoa, kun koiran takajalat eivät pelanneet. Jalat menivät joskus jumiin ja koira ei päässyt liikkumaan kuin etukoivilla.. No kumminkin Montosen ja minun piti käydä kiertämässä pose, kierros posen ympäri. Radiot ja liput otettiin mukaan ja tietysti Åke. Lenkki aloitettiin kävelemällä tietä pitkin Hotellin suuntaan appelsiinilehtoon. Päästiin juuri kääntymään keittiön nurkalta, kun iipot ampuivat tielle josta juuri oltiin kävelty Ramin kanssa. Ja taas mentiin suosiolla kyyryyn ja Åke haukku ja veti hihnasta. Muu porukka sai sheltterihälytyksen. Siinä meni norjalaisetkin. Rami rupesi heti pähkäilemään, että siirrytään toiseen paikkaan jos aloittavat heittimillä ampumaan aseman taakse. Tilanne siinä tasoittu ja loppujen lopuksi vedettiin kypärät päähän ja tehtiin lenkki loppuun.(Swedu)

***

Mitä tapahtui

Joku kerta kävi niin, että olin illalla laittamassa yökonetta käyntiin vai oliko se se päivällä. Olin konesuojassa ja sheltterihälytys tuli. Minulla ei ollut mitään hajua koko hälytyksestä. No joku toinen kertoo miten se juttu meni.Itse en ollut tiennyt koko tapahtumasta mitään ennen kuin monta vuotta myöhemmin. (Swedu)

***

Väärällä puolella

LokaLaitisen kanssa oltiin tsekkarilla kun pohjoisesta tuli valkoinen mersu. Mersu oli täynnä porukkaa ja sammui tietysti keskelle siltaa. Laitisen kansssa päätettiin työntää auto pois sillalta. Siinä sitten Ala-asema aloitti ammuskelun. Paikalliset painuivat kuin puput pusikkoon ja me Laitisen kanssa väärälle puolelle Akian siltaa rummun taakse. Aina kun aloitettiinn poistulo niin Ala-asema aloitti ammuskelun. Loppujen lopuksi Aimolla porukka tuli tsekkarille ja päästiin pois väärältä puolelta.(Swedu)

***

Tsekkarilla

Kokin kanssa mentiin aamu kuudelta tsekkarille. Sinne on 100 metriä. Siinä kerittiin kävellä puoleen väliin kun ala- asema aloitti ammuskelun ja kimmokkeita meni yli. Molemmat hypättiin yhteisestä sopimuksesta tien vieressä olevaan ojaan ja juostiin kyyryssä kuin ben johnsson tsekkarille. Ammuskelu kiihtyi siinä päivän aikaan ja tsekkari päätetiin panna kiinni ja tuliin sitten takaisin poselle. Loma kyyti siinä lähestyi ja sanoin vääpelille, että laittaa yöpykälän kun jostain syystä tuntui että seuraavana päivänä tsekkariporukka jää jumiin tsekkarille. Ja myöhästyy lomalähdöstä. Ja niinhän siinä sitten kävi, jumiin jäivät.(Swedu)

***

Atakkeja Bertalla

Teemun kanssa uudella 36 Bertalla. Hessut oli aloittanut atakin 34:n vierestä Ala-asemaa vastaan. Ala-asemalla oleva Merkava siirtyi Ala-aseman etupuolelle 34:n suuntaan. Atakin alussa Teemukin tuli torniin seuraamaan tilannetta. Pian siinä todettiin, että oltiin ns. välissä Merkavan tykin putki alkoi kääntyä kohti meitä, koska meidän takaa Hessut tulittivat Ala-asemaa. Tykin suusta pöllähti savu ja molemmat mentiin kyyryyn tornissa. Teemu ehdotti, että mennään alas odottelemaan, että olisi turvallisempi. Teemulle sanoin että elähän hättäile ja tarjosin tupakkaa. Katsotaan kuin käy. 34 ampui tuskassa punaisia. Siinä muutaman kerran sai nähdä kuin Merkavan tykin piipussa pöllähti.Ilmeisesti Iipot saivat hessut häädettyä 34: vierestä. Joten se tilanne oli ohi. Vähän myöhemmin lenteli Cobra lähistöllä ja lopulta saapui Litani joen uomaa pitkin Koston kukkulan lähelle.Taisi molemmilta alaleuka tipahtaa kun Cobra aloitti Koston kukkulan laen pöllyttämisen konetykeillä. Siinä tuli mieleen onpa siinä paljon tulitehoa. (Swedu)

***

Komman kyläily

Kävihän siellä 36B:llä sitten Pataljoonan päällikkö komppanian päällikön kanssa käymässä. Olin ollut juuri pykälässä aamu 3:sta 6:teen, kun nämä ilmestyivät. Ja vanhimpana tietysti ilmoitusta antamaan. Siinä just heränneenä aloittelin ilmoituksen antamista, niin rupesin katselemaan, että missäs ne napit ovat.Aikani siinä yritin katsella, mutta kun ei hoksannut niin ei hokassut. Sitten se näytti missä napit olivat ja sitten sitä sai antaa ilmoituksen. Koverola näytti olevan, että ei voi olla totta eikö tunne. Ilmoituksen jälkeen Pataljoonan päällikkö kysyi, että ettekö tunne minua, mitäs siihen sanomaan, kun ei ole tavattu niin ei ole tavattu. Sanoin että Niinisalossa on ehkä kaukaa nähnyt kentällä. Aika hyvinhän se on ettei ole vuoden aikana kertaakaan nähnyt suomalaisten varsinaista piällysmiestä. Taisi tajuta, niinhän se voi olla. Taitaa olla nykyjään eläkkeellä oleva prikaatinkenraali. (Swedu)

***

Swedujen työpäivä

Ruotsalaiset olivat paikkaamassa posen vierestä kulkevaa tietä, kun tultiin tsekkarilta. Ala-asema aloitti ammuskelun ja poselle tehtiin sheltteri hälytys. Ruotsalaiset ei kuulluut mitään koneen melulta joten ne piti saada hetkeksi alas koneista. Ammunta lakkasi ja sitten käveltiin muina miehinä takasin poselle. Mäksä kävi kierroksillä kun muu porukka oli vielä sheltterissä ja toiset kävelee vaan poselle ihan rauhassa. (Swedu)

***

Jallan ihanuus

Jallahan oli kauhean pelätty paska tauti ja vartavasten näille sairastelijoille oli ihan oma jalla vessa. Kekeehän se tauti oli iskenyt ja kerran oli housut päässyt likaantumaan. No Kekehän oli mennyt pesulle ja vaihtanut puhtaat päälle. Kun kaikki oli kondiksessa Keke tuli tuulettaen saunan ovelle, että on se kiva oolla puhtaissa vaatteissa.Liekkö se kesken lauseen taas housut liikaantui, kun ilme muuttui iloisesta epäuskoiseksi hetkessä ja taas pesulle. (Swedu)

***
Koirakoulutusta

Keke sai houkuteltua maalimieheksi koirakoulutukseen. Suojakäsine oli hommattu ja piti vaihtaa toisia vaatteita päälle näön vuoksi. Ja sitten ei muuta kuin treenaamaan. Kyllä mietitytti uskaltaako sitä ruveta moiseen hommaan. Keke usutti koiraan ja Åke tarraa hanska käteen. Hetkeä ennen kuin hampaat iskee kiinni Åke tunnistaa hajusta tai mistä lie että tuttuhan se on ja homma menee leikiksi. Seuravana yönä menessäni LP3.lle vähän rupesi hirvittämään, kun takana alkoi kuulua semmoista Åken sipsutusta. Tuli mieleen että tunnista nyt että tuttuja tässä ollaan.

***

Kumpuotilla Litanilla

Aika kävi joskus pitkäksi ja alkoi kaivata partioon lähtöjä ja muita aktiviteeteejä, joilla pääsi pois poselta hetkeksi. Onneksi oli tuo kumpuottikin jolla pääsi laskemaan Litani jokea alas. Muutaman kerran tuolla pääsi, mutta järjestelyt olivat jonkun hankalat kun paluu kyytikin piti järjestää alajuoksulle. (Swedu)

***
Puikula kourassa

Puikulapeli (Nintendo) oli kyllä hyvin suosiossa.Siis TV-peli josssa melalla pelattiin semmoisa seinäpalloa yksin tai pareittain. Vanhan keittiön päätyyn oli hommattu sohva ja TV tiiliä suojaseinäksi. Ramin kanssa siinä pelailtiin jonkun aikaan niin ala-asemalta. ammuskeli muutaman kerran. Oliivipuissa vaan rapisi. Ja molemmat lattian rajaan. Hämikselle huudettiin että ammu punaiset, yli meni. (Swedu)

***
Vasarointia yössä

Alkoi olla jo talvi, kun aloitettiin käyttämään kerolämmittimiä, että kämpissä olisi riittävän lämmintä. Tuli kuitenkin vielä käytettyä moskiittoverkkoa. Yhtenä yönä heräsin että mitä vikinää vierestä kuuluu, niin hiirihän se oli tullut lämmitelemään viereen. No kädellä nakksin hiiren nurkkkaan, että vikinä vaan kävi. Jatkoin unia ja heräsin jotenkin siinä hahmottelin, että nyt se hiiri tepastelee moskittoverkon päällä. Ja taas sama kohtalo hiirelle. Hiiri nurkkaan. Kello alkoi olla jo siinä 5 aikaan aamulla ja yö uni oli ollut yhtä katkonaista mokoman hiiren takia. Hermot meni ja heti etsimään vasaraa ja nauloja kakkoskakkosta. Huoneen nurkasta löytyi sen verran enemmän rakoa, josta hiiri oli tullut. Aloittelin paikkaamaan reikää ajattelematta lainkaan paljonko kello oli. Ja muuthan vielä nukkui, mutta eivät hyvin pitkään. Vasaran pauke alkoi, niin alkoi pikku hiljaa ilmestyä kiukkuista väkeä hereille. Ei siinä pitkään kumminkaan mennyt niin Ala-asema aloitti ammuskelun ja porukka sai sheltterihälytyksen. (Swedu)

***
Vatsavaivoja

Fasuna ollessani usein sattui aamun tsekkarivuoro. Ja melkein aina piti pyytää tiskimies tsekkarille tuuraamaan kun kävin posella toimittamassa tärkeän asian eli käydä paskalla. Pitkään porukalla oli kanttia katsella sitä ainaista aamuista rituaalia. Yhtenä aamuna mäksä oli määrännyt, että tiskimies ei menekkään siksi aikaa vaihtoon vaan pysyyy posella. Mikäs siis hätä kauhea, ei muuta kuin kengällä tsekkarin viereen monttua ja siihen äikkään rynkky kourasssa paskalle. Aamuisin onneksi liikennettä ei ollut juuri lainkaan. Mutta eihän sitä silloin tiennyt mistään laktoosi-intoleranssista. Mutta eipä ne muutkaan tienneet, että maha menee varmasti sekaisin maito tuotteista. (Swedu)

***

Läpiajo 37:lla

tapahtui eräänä päivänä, vaikka kukaan ei ollut ajatellut että joku moista yrittäisi. Niin vaan kävi että auto vaan surahti tsekkarin läpi ja portilta porukka heti soitti 34:lle että portti kiinni sieltä. Siinä tapahtui, että koko 1:n puoli meni hälytystilaan. Autollahanei ollut mitään mahdolisuuksia päästä aueelle, kun 34:n edessä pysäyttivät auton. Illalla postin haussa satuin messissä käymään ja siinä sitten oli Komppanian päällikkö siinä tiskillä. Siinä sai sitten kuulla että miksi ei ammuttu varoituslaukauksia ja sitten kohti. Siinä sitten kertoilin oman mielipiteen, kun kerran rupesi kyselemään. Ammunnasta olin sitä mieltä että Ala-asema olisi hyvin todennäköisesti yhtynyt ammuskeluun ja sehän ei oikein aina tiedä hyvää. Ja sitten toisekseen rupesin kritisoimaan, että koko alue pitää hälyyttää. Eihän autolla ollut mitään mahdollisuuksia, koska 36:lta 34:n portille menee 10 minuuttia ajaessa muaalle ei oikein pääse. Ja jos 10 minuutissa porukka ole 34:n portilla, niin.. Ehkä sitä ei olisi saanut suoraan sanoa vaan protokollan kautta posen väpelille ja sitten joukkueen johtajalle.Tais siinä naama vähän punoittaa, mutta komppanian päällikkö sanoi antavansa käskyn ettei koko aluetta tarvitse hälyttää asian takia vaan riittääsi poset 34 ja 38. Mutta tsekkarille tuli sitten puomit, ettei ihan supana pääse ajamaan läpi. En tiedä mitä muita keskusteluja siinä käytiin. (Swedu)

***

Yhteishenki

Olihan siellä posella jonkun näköistä vedättämistä ja kiusaamistakin, mutta kuitenkin aika vähän verrattuna joidenkin toisten asemien fasujen kyykyttämis mentaliteettiin.Mutta kuitenkin yhteishenki oli hyvä. Kävihän siellä psykiatri posella tutustumassa ilmapiiriin 2:n alueella tapahtuneen ampumisvälikohtauksen takia. En tiedä saiko psykiatri selville kuinka hullua porukkaa posella oli. (Swedu)

***

Paskakeikka ja vähän muuta siinä sivussa.

Aina ei tule ajateltua kuinka jätehuolto oli järjestetty. Sitä on ajatellut, kun napista vedät, niin jonnekkin "tavara" liukenee. Samoin kuin aina kotona jäteauto kävi pihassa kääntymässä. Paikallisillahan ei ollut mitään jätehuoltoa. Roskat oli nakattu ohiajavista autoista usemiten samoihin paikkoin, missä oli nähty muitakin roskapussukoita. Joskus joku kai kyllästyi roskien hajuun ja laittoin palamaan tienpenkalla sijaitsevat roskat. Ja hajut oli sen mukaiset. Posella oli oma hiekkamonttu, johon joka aamu kerättiin roskat yms. poltettavaksi. Ja monesti aamuisin kuului Montun suunnalta aikamoinen humahdus, kun roskat sytytettiin kerosiinin avulla palamaan. Jollakin saattoi olla kulmakarvatkin vaarassa sytystyspuuhissa. Tuolla tyylillä hävitettiin roskat ja pidettiin rotat ja muut ylimääräiset eläimet kurissa.

Ei tainnut kaikki edes ajatella minne ne"isommat tavarat" menivät ja harvemmalla taisi olla mitään tietoa koko lokasäiliön sijainnista. Niin se lokasäiliö tuli pikkuhiljaa täyteen, vaikka enimmät nesteet taisvat haihtua tai imeytyä.... Jonkinhan sekin homma oli tehtävä. Se tyhjennys. Muistaakseni Nollalla oli Renault merkkinen loka-auto, jolla saisi säiliön tyhjäksi. Sain Nollalle kyydin ja sen jälkeen kyselemään pikaopastusta lokaauton käytöstä. Nollalta lähtiessäni sanoivat ettei säiliötä tarvitse tyhjentää vaan he tekevät sen jossain vaiheessa. Pienet arvelut oli Renulla kulkemisessa ja pikkuisen epäilytti nuo jarrutkin mutkissa. Mutta alas monttuun ja tyhjentämään. Paskakeikka, mutta tulipa tehtyä. (Swedu)

***

Väsymys

Kesä oli kiireisintä aikaa ja pykälää pukkasi tasaiseen tahtii päivällä ja yöllä. Pykälän heiton sivussa oli hoidettava kaikenlaista huoltoa ja rakentamista. Joten itse kukin taisi olla väsynyt enemmän tai vähemmän. Olihan päivälläkin varjossa lämpöä 30 astetta ja enemmänkin. Mutta usein kävi, että shetterihälytyksessä sheltterissä sitten laskettiin tuliko kaikki. Kerrankin Naukkarinen ei yksinkertaisesti herännyt huutoon eikä paukkeeseen. Noloahan se on sanoa, että nukkui kuin tukki koko sheltteri hälytyksen ajan eikä kenelläkään ollut halua lähteä herättelemään. Olihan niitä muitakin tapauksia, että porukkaa jäi saapumatta sheltteriin. Osa katsoi, että saunassa, tuplaseinien suojassa on paree olla suojassa sheltterihälytyksessä. Sheltteri hälytyksissä piti ottaa mukaan ne siniset sirpaleliivit, kypärä ja ase.
Nämä olivat ne tärkeimmät. Kerrankin sheltterihälytyksessä, päästyäni uniltani sheltteriin rupesin ihmettelemään, että mitä v..ua, kun liivi ei mene päälle. Tarkemmin katseltuani oli tullut otettua samanvärinen pyyhe kainaloon liivien sijasta unen pöpperössä. Kyllä moni tuli sheltteriin unepöpperössä vaihtelevin varustein.
(Swedu)

***

Lapsi

Israel teki monia helikopterihyökkäyksiä Libanon puolelle. Niin meille usein jäi vain tarkkailijan asema helikopterin saapuessa. Tätä en kylläkään muista, sattuiko nämä hyökkäykset samana päivänä vai eri päivinä. Mutta joka tapauksessa 6 kylään oli helikopteri hyökännyt ohjuksin ja ampunut paikallisesta talosta pääoven sisään. Asukkaat olivat viisasti paenneet talosta muualle ennen ohjushyökkäystä. Vähän huvitti tuo oven koputus tyyli talon ohi ajaessa. 5 kylässä oli tehty samanlainen hyökkäys paikalliseen taloon. Talon naiset ja lapset olivat menneet hyökkäystä pakoon talon alakertaan. Ohjushyökkäys sai talon yläkerran sortumaan alakertaan, jossa sijaitsivat talon naiset ja lapset.
Nuori poika jäi alakerrassa sortuneen yläkerran alle ja kuoli. Näin vielä vuosienkin jälkeen on käynnyt joskus mielessä, että miksi. Eihän se kakara ole mitään tehnyt kuin syntynyt tähän maailmaan ja kerennyt vähän kiusata sisaruksiaan. On tämä epäoikeudenmukaista, älytöntä ja järjetöntä tämä sota.
Tämäkin taisi olla pientä verrattuna joskus myöhemmin koto Suomessa katsottuun TV uutiseen. Ghanalaisten asemaan osuneeseen tykistökeskitykseen, jossa taisi mennä hylkyyn kymmeniä paikallisia ja joitakin Ghanalaisia rauhanturvaajia.(Swedu)

***

38 arska

Asema 34:lle ja 36 mentäessä oli ohitettava checkpoint 38-A. 38-A valvoi liikennettä kakkosen aluelle. Olipa sitten kerran tullut asellisia hessuja 38-A portille ja vaatineet kulkua portista. Pykälämies oli kieltäytynyt. Hessu oli kaivanut pistolin esille ja sen jälkeen laittanut sen pykälämiehen ohimolle. Pykälämies oli kuitenkin ottanut kusoja OPS:iin. Radiosta oli kuulunut jotain tämmöistä: "Ta- Ta- Talo, tässä 38 Aarne. Täällä portilla on aseellisia, jotka vaativat pääsyä aluelle. Pe- Pe- pelottaa, kun yksi pitää pistoolia ohimolla". Sitten kuului "talo kuittaa" Sitten tuli 38-A vahvennus ja homma rauhoittui. No, itse asianomainen muistaa varmasti tarkemmin kuinka asia meni. Kyllä sitä olisi itse ketä tahansa pelottanut samassa tilanteessa. Taisi siellä oli muitakin tilanteita, jotka saivat puntit tärisemään itse kenelläkin. Jos ei sillä hetkellä, niin jälkeenpäin. (Swedu)

***

Loma

Suomi-loma kun koitti, niin sitä oli 14 vrk, mikä oli Suomi lentojen väli. Useimmilla oli kaikenlaista matkamuistoa kotiin viemisinä kotiväelle. Väsyneenä päästiin Naquran kautta Iipoihin ja sieltä Tel Avin kentälle ja kotiin Suomeen. Koti Suomessa kukin teki lomallaan mitä tekikään. Takaisin tulessa taisi kaikilla olla laukut täynnä poselle viemistä. Oli hommattu ruisleipää, HK sinistä, tuoreita erialojen lehtiä, kaikkea mitä etelässä ei ollut saatavana. Takaisin tuomiset oli riitettävä seuraavat 2 viikkoa. Takaisin tullessa tultiin Tel Aviviin ja sieltä kuljetuksella Nataniaan. Yö siellä talon lattialla ja aikaisin seuraavana aamuna poselle. Tapana oli, että tuoreet ja virkeät miehet saivat seuraavaksi yöksi pykälän. Joten nopeasti päästiin kartalle ja arkeen. (Swedu)

***

Kokki

Kokki huolehti meidän ravinnon saannista. Siis erittäin tärkeä mies. Tavallisesti kokki heräsi paljon aikaisemmin kuin me muut valmistelemaan aamiaista. Kokilla oli tapana tehdä aamupalat valmiiksi aamuksi sekä iltapäiväksi lounaan, joka taisi olla kyllä myös päivällinenkin.Taisi sitä olla illallakin jotain tarjottavaa. Iltapäivisin oli aikamoinen härdelli järjestää lounas, sillä 36 bertan väkinkin piti päästä syömään lämmin ateria kerran päivässä. Siinä sivussa piti 37 tsekkarinkin miehien päästä syömään.Jotta kaikki saivat ruokaa, meni ruokailussa 2 - 3 tuntia kaikkiaan. Kerran viikkoon oli ruokatäydennystä, sen mukaan mitä kokki oli tilannut.
Yhtenä iltana kokille kävi kämmi. Kokki oli muutaman saunakaljan jälkeen mennyt tekemään itselleen iltapalaa ja siinä ohi mennessään oli leipäveitsellä viiltänyt itseltään kämmenen auki. Ilta oli mennyt jo niin pitkälle, että pimeys oli laskeutunut alueelle. Pimeän aikaan ei ajettu mitään ylimääräisiä ajelua, sillä pimeän aikaan montun pohjalta sai liikua vain vaunulla. Ja vaunun miehistöön tarvittiin vähintään 3 henkilöä. Siinähän sitten oli käynyt niin, että posen lääkintämies oli katsonut haavan ja päättänyt, että haava tarvitsee ommella. Pienen jännitysmomentin asiaa oli tehnyt sen, että lääkintämies ei uskaltanut antaa kokille puudutusainetta, kun kokki oli nauttinut saunakaljat. Taisi kokin naama vääntyä hiukan, kun lääkintämies ompeli haavan umpeen ilman puudutusta. Seuraavana päivänä lääkärin tarkistettua ompeleen, lie haavan tarkastus mennyt läpi ilman suurempia kommentteja....kai....(Swedu)

***

Captain Lemon

Posen vieressä oli paikallisen Captain Lemonin omistama appelsiinilehto. Satokauden alkaessa Captain Lemoni saapui aikaisin aamulla poikiensa ja tyttäriensä kanssa töihin. Hattua pitäisi nostaa moiselle ahkeruudelle. Monina aamuina porukka saapui töihin ja hiukan ennen pimeyden tuloa Captain Lemonin väki poistui koteihinsa. Joskus saimme hiukan tuoreita maistiaisia. Appelsiinilehdossa näkyi usein villisikoja,jotka ilmeisesti herkuttelivat pudonneilla appelsiineilla. Monesti jäi mietityttämänn minne villisiat katosivat valoisan ajaksi. Kerran tsekkarilla ollessa tuli kysyttyä, että minne villisiat menevät. Eihän siitä meinannut mitään tulla kun kumpikaan ei ymmärtänyt.
Ei muuta kuin kynä ja paperia esille ja piirtämään possu. Ja heti selvisi, että urnak se on. Siitä taas ei tullut selvyyttä minne ne siat katosivat.Kuitenkin jossain vaiheessa selvisi, että villisiat olivat Libanonissa rauhoittettuja ja niitä ei saanut metsästää. Monikin taisi nähdä yöllä pykälässä monesti lauman villisikoja ihan posen vieressä. Valokuvat vaan eivät onnistuneet valaistuksen takia. Ei olisi uskonut kuinka isot karjut ja emakot olivat tosi nopeita liikkeissään appelsiinilehdossa. (Swedu)

***

Naiset

Rauhanturvaajissa alkoi pikkuhiljaa tulla pieneksi vähemmistöksi naiset. Naisien sijainti oli pääesikunnan alueella. Yhdellekkään vartioasemalle ei naisia sijoitettu. Naisilla taisi olla enemmän terveydenhuolto-, posti- ja taloustehtäviä. Eipä muuta oikein muuta naisten tehtävänkuvista tiennyt.Sen ihmeemmin ei naispuolisista rauhanturvaajista tiennyt posella ja vielä harvemmin heitä näki. Sekin jäi epäselväksi heittikö naiset muun porukan mukana yöpykälää olleessaan ykkösen mäellä. Ei kyllä paikallisiakaan naisia pahemmin näkynyt. No satokautena näki Captain Lemonin tyttäriä, kun kulkivat aamuin illoin tsekkarin kautta. Paikallisissa kylissä saattoi vilahdukselta nähdä paikallisia naisia muslimivaatetuksissa omissa töissään. Mutta aika vähän oli silmäniloja katseltavana...ehkä joku hullu viereisen puun alla. Ehkäpä tämmöinen selventää tilannetta. Kun oli ollut kuukausia posella, niin 1 km päästä erotti välittömästi naispuolisen henkilön kukkuloilla. Tarkemmin katsottaessa henkilö osoittaui noin 90 vuotiaaksi mummoksi, joka keräsi kukkuloilta itsensäkokoiseen säkkiin oreganoa. Nyt se selvisi sekin mistä se pitsankin mauste tulee ja millä lailla. Mutta se siitä naiskauneuden näkemisestä.(Swedu)

***

Pykälä, Pykälä, Pykälä

Niin sitä sitten riitti ja sitä vartenhan näköjään tuli lähdettyä. Kolmen tunnin kierrolla pykälää riitti. Pykäläpaikka oli tsekkarilla (37-A) tai 36-B tai sitten pykäläkopissa tai miksi nyt sitä sanottiin posen hermokeskukseksi. Tätä sitten riitti 24/7. Yleensä iski aina yksi tsekkarivuoro, jossa sai tahkottua sitä taploo, taponen. Eli hanskalokero auki ja kontti auki. En muista kylläkään, että kukaan olisi alkanut kyykyttämään paikallista, jos tällä oli makeisia pakettiauto katosta lattiaan. Kuorma-autotkaan eivät olleet hiekkalastissa kulkiessaan tsekkarin kautta.

Posen sijainista alueen pohjoisrajalla johtuen, tsekkaripaikalla ei ollut kauttakulussa tungosta. Asiaan vaikutti myös Israililaisten hallinoiman Ala-aseman liipasinherkkyys. Tämä liipasinherkkyys oli sen suuntaista, että epävarmoissa tapauksissa saattoi Ala-asema aloittaa tulituksen joka suuntaan ja kaikilla aseman aseilla noin varmuuden vuoksi. Kohde saattoi olla hyvinkin olla paikallinen ambulanssi tai mikä tahansa muu ajoneuvo. Jotkut saivat kuulla tsekkarilla napsetta, joka tuli tsekkaria suojaavista betonivalleista. Siinä sitten oli kuin ampumaradan näyttösuojassa.

36-B:lla oli kolmen käivärän vuorokausipykälä. Kolme kaveria hoiti vartioaseman vartiointitehtävät kolmestaan vuorokauden ympäri, 1 kaveri 3 tunnin kierrolla. Kyllä joskus teki tiukkaa yön pimeinä tunteina olla skarppina, kun mitään ei kuulu, mitään ei oikein nähnyt ja mitään ei oikein tapahtunutkaan. Sama asia vaivasi myös päivällä kun lasissa oli 40 astetta tai ylikin.

Portin vieressä olevassa pykäläkopissa oli yleensä sen verran toimintaa, ettei sitä pitkästyminen päässyt pahasti vaivaamaan. Öisin oli enemmän porukkaa pykälässä ja heittämässä asemalla lenkkiä koiran kanssa tai ilman. Silloin öisin, lenkillä tuli moni huomanneeksi posen vieressä sijaitsevat villisikalauman ja joskus jonkun aasin pitävän möykkää. Vuorokaudessa yleensä oli 9 tuntia pykälää ja muut hommat siihen päälle. Päivisin tuli tankanneeksi tsekkarilla useita pulloja virvokkeita. Joskus alkoi tuntua että hampaat kelluu kokiksessa, kun juoma vaihtoehdot oli aika vähissä. Olisi toivonut, että oli ollut tarjolla kylmää pullotettua lähdevettä. Kummasti siinä 3 tunnin aika juodut nesteet haihtui.(Swedu)

***

Pyykit

Mitäs luulisi, kuinka hikoaa 40 asteen helteessä? Saati, että tekisi partiointia pujottelumäkiä vastaavilla rinteillä. Kiipeämällä rinteitä ylös alas. Tsekkarilla varmaan meni noin 1 litra nestettä 3 tunnissa ja tunnin partioinissa meni 1,5 litraa juomista helposti. Niin siinä partiointireissuilla hikosi, että paita kastui ja housutkin kastui haaroista ihan kuin olis pääsyt isommatkin "pisut" pöksyyn.
Joten pyykättävää riitti. Posella oli pyykinpesukone, jota pyöritettiin yöaikaan. Tähän järjestelyyn oli syynä posella sijaitseva agrekaatti, jolla saatiin tuottettua aseman tarvitsema sähkö. Pienempi päiväkone ja suurempi tehoinen yökone. Jokainen, joka halusi pyykkinsä pesuun, kävi jättämässä illalla "pyykkitupaan" pyykkinsä. Yö aikaan kiertävän pykälämiehen oli huolehdittava kierron aikana pyykkikoneen lataus ja tyhjennys. Kävihän siinä sitten, että pesukone hajosi, reilun vuoden käytön jälkeen.Taisi takuu raueta. Tuli koneelle kunnon kuntotesti, reilussa vuodessa pyöri saman kuin tavallisessa kotikäytössä yli 10 vuotta.

Jokainen huolehti omasta hygeniasta omaan tahtiin. Jos jolla nyt unohtui tämä hoitamatta, niin muut kyllä muistutti. Tuskin kukaan mistään pikkuisesta hien tuoksusta jaksoi huomauttaa. Mutta se sauna, näin jälkeen päin ajatellen, varsin tarpeellinen ulkoisen puhtauden ja henkisen hyvinvoinnin kannalta. Mitähän siitä olisi tullut, jos ei olisi ollut saunaa??? Olisi varmaan jäänyt juomatta sallitut 2 saunakaljaa. Tämähän ei onnistunut, jos oli pykälää tiedossa seuraavan 6 tunnin aikana.

Vessojakin oli kaksi. Toinen oli normaaleille hädille ja toinen kiireisille hädille. "jalla" vessa. Joskus jollakin oli maha vähän kuralla ja siksi jalla vessan käyttöpakko oli perusteltua, ettei koko porukka olisi samassa mahataudissa. Harvassa oli ne kerrat jos joku tarvitsi jalla wessaa.(Swedu).

***

Yhteydenpito

90 luvun alussa ei vielä ollut kännyköitä suuremmin käytössä. Tuolloin oli Suomessa enimmäkseen NMT puhelimet käytössä. Kenellä nyt olikaan, se salkunkokoinen matkapuhelin raahattavana. Pikku hiljaa 9-34:llekkin tuli tuo NMT-yhteys joskus kesällä -92, ehkäpä voin muistaa väärinkin.9-34:lle oli rakennettu NMT-yhteys(kännykkä) Suomeen, joka taisi kulkea Kreetan vai olikohan se Kyproksen kautta. Puhelinsoitto taisi maksaa taalan minuutilta, milloin nyt sattui kenttiä nyt olemaan. Eipä tainut porukka pahemmin laskea puhelinlaskujaan. Toinen puhelinpaikka oli paikallisen valokuvausliikkeen yläkerrassa, jonka yhteydet taisi kulkea jotakin muuta kautta vähän varmemmin. Monellekin oli tärkeää se viisi minuuttinen, jonka sai jutella kotisuomen porukoiden kanssa, vaikka nyt asiaa ei ollut aina sen ihmeemmin.

Pääasiallinen yhteydenpitoväline kotiporukoihin ja kavereihin taisi olla perinteinen kortin ja kirjeen kirjoittaminen. Parin kuukauden aluella olon kuluessa, kummasti osasi kirjoittaa jotakin korttiin tai kirjeisiin, joita lähetti varmaan kaikille tuntemilleen ihmisille. Kummasti porukka aina vaan odotti kuulutusta, että "postikyyti oli postillinen". Toisaalta yhteydenpito oli jaksamisen kannalta tärkeää, mutta toihan se joskus myös painetta kotisuomen asioista tai tapahtumista siinä sivussa. Jos ei postia kuulunutkaan pitkilleen lainkaan, saattoi kavereiden naamoista hiukan jotain arvellakkin.

Tuli sekin asia huomattua, näin jälkeen päin, että asemalla ollessa oli itselle tärkeämäpää yhteydenpito Suomeen kuin kotiporukoiden ja kavereiden yhteydenpito Suomesta poselle. Kaipa tuon kirjeen tai kortin kirjoittaminen oli Suomessa vaikeaa, jos on tottunut pitämään yhteyttä puhelimella tai käymällä. Voiskokohan suorastaan hiukan loukkaantua joidenkin henkilöiden osalta, joiden olisi olettanut jollakin tapaa pitää yhteyttä tuon vuoden aikana. No eipä se tainnut vanhemmatkaan kirjoitella kuin kerran tai pari tuon vuoden aikana. Ehkäpä se on vain niin, että karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Perheellisille taisi olla yhteydenpito olla Number One, verrattuna poikamiehiin. Toisaalta olihan 2 viikon Suomi-lomat, jonka aikana kukin käytti sen miten nyt sattui yhteydenpitoihin.(Swedu).

***

Messi

Lähin messihän oli 9-34:lla, ja toinen oli ykkösen mäellä. Nämä molemmat sijaitsivat ykkösen puolella. Kuinkahan montaa kertaa tuli vuoden aikana käytyä messissä??? Ykkösenmäellä messissä, ehkä kaksi kertaa. 9-34:n messissä kaksi tai kolme kertaa. No, ei kuitenkaan montaakaa kertaa. Eipä noilla messeillä ollut oikein mitään annettavaa, vaikka voisi kuvitella, että onhan kiva käydä messissä. Ehkä joku katkon tapainen tuohon samaan päivärutiiniin.

Osa pääsi käymään messissä ja toiset heitti sitten pykälää sekin edestä.Lisäksi muu porukka kuskasi poselta messiin ja toisin päin. Lisäksi pykälät, että toiset kerkiää selvitä palvelukuntoon. Sillä ei tainnut juomiset jäädä ihan kahteen kaljaan. Ei mikään pieni järjestely joidenkin messikäyntiin. Olihan se, että ai juku, että pääsee messissä käymään. Vau. Poselta poissa ehkä 4 - 6 tuntia. Hetken löysäystä skarppaukseen. Pienessä pörissä puolilta öin takaisin poselle. Siinä se.

No mitäs siellä messissä nyt tekikään? Jotkut heitti tikkaa, toiset pelasi biljardia ja tietysti nautti alkoholipitoisia juomia. Ehkä joku innostui laulamaan karaokea. No semmoista humalaisten pörräämistä jollain lailla. Taisi olla aikamoista p...n puhumista. Aika vähissä kuitenkin oli messin virikkeet. Olihan se messissä käynti aikamoinen virike siinä muiden mahdollisten virikkeiden joukossa.(Swedu)

***

Tiilikeikka

Virikkeet oli joskus aika vähissä ja niinpä sitä joutui "alentumaan" lähtemään tiilikeikalle. Silloin olisi tehnyt melkein mitä tahansa erilaista kuin samaa vanhaa rutinaa... Tiilet piti hakea Norbat:in puolelta protoilla ja viedä, olikohan se 9-15:lle. Tämä pose oli joka tapauksesssa korkean "mäen" päällä, josta taisi näkyä Metulan raja-asema? Ippojen rajalle oli aikamoiset näkymät sieltä ylhäältä. Asemaa oli juuri aloitettu rakentamaan tai ainakin jotain lisärakennusta. Aika jyrkkä mäki oli mennä ylös protoillakin sinne poselle, onneksi ei ollut mikään vesikeli.

Puolipäivää meni ennenkuin päästiin letkassa Norbatt:iin, jossa oli ruokailu ja hiukan supailuja paikallisissa kaupoissa. Porukka oli lähtiessä evästänyt ostoslistalla mitä piti ostella. Porno-Laitinekin oli tehnyt listan ostettavista elokuvista. Yllättävää kyllä, silloin Norbatissa videohyllyltä löytyi uusin Batman, ei kylläkään suomi teksityksellä. Tämän saman Batman elokuvan ensi-iltamainokset näki puolivuotta myöhemmin Suomi-lomilla Suomessa. Tuokin asia sitten selvisi miten menee elokuvalevitykset.

Tiilikuorman lastaus protoille ja menoksi. Alkoi olla pikku hiljaa ilta ja alkoi tulla pikkuisen kiire palata takaisin valoisan aikana. Perillä posella. Tiilen siirtohan meni protoista parissa kolmessa miesketjussa kasoihin. Kädet tuli enemmän ja vähemmän naarmuille tiilistä ja alkoihan sitä habaakin pakoittamaan satojen tiilien lemppaaminen kasaan. Tiilethän oli pari kolme kertaa suurempia kuin kotimaiset, sellaisia lekaharkon kokoisia. (Swedu)

***

Postikeikka

vai olikohan se lomakyyti?? Aimo-vaunulla oli saattokeikka vuoro. Posella Convoy saattoon kysyttiin lähtiöitä. Ja ilman muuta menoksi. Convoy letka lähti ykkösmäeltä Naquraan. Reittihan meni mutkitellen kylien kautta Tyreen ja sitten Tyreestä etelään rantaa pitkin Naquraan. Aikamoista suikkelemista oli paikallisilla siellä Tyreessä. Ja näki sen, minne vanhat mersut ovat menneet, kun niiden aika on tullut täyteen. Vähän samalla lailla kuin Tarzanissa vanhat elefantit. Ei muuten ollut osoitteena oikotie.

No perille päästiin ja parituntia aikaa ihmetellä ja pällistellä Naqurassa. Iltapäivällä alkoi tulla jo nälkäkin ja etsiydyttiin sitten johonkin paikalliseen rantapaikkaan syömään. Semmoinen tummaihoinen ja tummasilmäinen tarjoilijatar tuli kyselemään mitä saisi olla. Tietysti otettiin ranskalaiset pihvillä. Siinä odotellessa selvisi, että tämä tarjoilijatar olikin jenkki, jonka isä oli Libanonilainen. Taisi pihvillä olla vaikutusta, kun ihastui tähän tarjoilijaan, kun ruoka pihveineen oli niiiiin hyvää. Olihan tarjottu eväs aivan toista kuin posen ruoka ja kukapa ei ihastuisi ruokaan... No nassu täysi ja ei kun takaisin. Suomi-lomalaiset olivat tulleet ja convoy takaisin kotiin. (Swedu)

***

Unet

Jokainenhan se näkee oman kullan kuvia unissaan jne. , mutta aika moni on tainnut nähdä siviilissäkin unia, jossa paukkuu ja rapisee ja löytyy isoa kalustoa. Muutenkin unissa tapahtunut jänniä tapahtumia. Kaikki ei vaan uskalla julkisesti tunnustaa unistaan, ettei valkotakkiset tule hakemaan. Joku voisi kuitata, että olet tainnut viimeaikoina katsella liikaa sotaleffoja, kun noin paukuttaa...ehkäpä..ehkäpä ei. Jollekkin voi olla painajaiseksi laskettuja unia. Kummasti tuo mieli tekee vielä jälkeenkin päin työtä mitä ihmeellisimpien unien kautta. Joillekkin taisi alhaalla uni maittaa, tapahtui ympärillä mitä vaan ja toisilla meni uni koiranunen puolelle. Liekkö nukkuneet toinen silmää auki? Majoituksessa ei voinut liikkua, ettei olisi jostakin nurkasta kuulunut, että mitä nyt taas. (Swedu)

***

Niinisalo

Alkuvalintojen jälkeen tuli kutsu Niinisalon koulutuskeskukseen. Alussa oli yllätystä kerrakseen, kun enimmäisiä toisen sukupuolen edustajia tuli myös rauhanturvaajiksi. Lukioaikaisen naispuolisen luokkakaverin olemassaolo yllätti tuossa edustossa. Myöhemmät sijoitukset kuka menee minne tekivät sen, ettei koulutuksen jälkeen tavattu, en ole varma ettei edes suomilennoillakaan. Olihan myös toinenkin koulukaveri sattunut samaa koulutukseen, yllätyksellistä kyllä...tämä Suomen suuruus. Niinisalossa porukka jaettiin eriporukoihin ja jaettiin tehtävien mukaisiin ryhmiin koulutusta varten. Kuka sai koiramiehen erikoiset, kuka ensiapuja ja kokitkin sai viime hetken ruokavinkit. Vähän tehtävien mukaisia erikoiskoulutuksia. Se tietysti oli etu, että porukkalla oli oma siviiliammatti, joka enemmän tai vähemmän sivusi omaa erikoisalaa.

Välillä harjoiteltiin ampumista ja tsekkarilla oloa. Olihan sheltterihälytysharjoituksia, joista yksi meni vähän todenpuolelle. Heitetty TJ-panos rajähti teltankatolla repien teltankaton. Vahinko mikä vahinko heittäjältä. Harjoiteltussa sheltterihälytyksessä porukka kerkesi tulla just pois teltasta, ennen kuin räjähti. Siinä olisi päässyt käymään huonosti teltassa olijoille. Tai tiedä mitä olisi käynyt, jos kasvojen yläpuolella olisi räjähtänyt??? Eipä silloin harjoituksissa arvannut kuinka monesti sai kuulla tuon saman sheltterihälytyksen myöhemmin alhaalla.

Viikolla sai pienen iltaloman, jolloin joku tai jotkut onnetomat kerkesi hölmöilemään sen verran että tuleva rauhanturvaaja ura toppasi siihen.
Niin kun kaljoissa kun hölmöilee, niin useimmiten sattuu yhtä sun toista. Onneksi myöhemmin oli pieni muutaman päivän loma, jolloin pääsi käymään kotona ja sai järjestellä viimeiset asiat Suomessa kuntoon ennen lähtöä. Monikin mietti oman auton tuomista, mutta aika harvalla kumminkaan riitti innostusta tuomaa autoa. Syynä siihen oli silloinen lama ja leiväntulon epävarmuus. Olihan uudet verosäännökset olleet jollekin jonkunlaisena syynä. Auton tuoja oli pikemminkin harvinaisuus. Loman jälkeen oli koulutusta ja tieto mille poselle olisi meno. Ei mennyt arvaus pieleen. Lopuksi oli "yhteinen illanvietto" esityksineen ja juomineen. Se ei aiheuttanut enään mitään uran katkeamista, porukka oli varmaan ottanut opiksi, että miten helposti ura katkeaa. Jossain vaiheessa oli kirkossa käynti, jolloin mahdollisuus nauttia ehtoollista, jonka monikin teki. Kuljetus Helsinkiin lentokentälle ja menoksi. (Swedu)

***

Deffarien loikkaus

Eräänä sunnuntai iltapäivänä Hirsimäki ja Hämäläinen  olivat tsekkarilla ja kuten yleensä niin päähommana oli ajan tappaminen kun liikennettä ei ollut juurikaan.  Äkkiä Hirsimäki huudahti, että katso tuonne Akian sillan toiseen päähän eli Litani-joen pohjoispuolelle. Siellä näytti pensaikossa kyyhöttävän kaksi aseellista. Tsekkarin porukalla loppui notkuminen siihen. Soitto portille joukkueenjohtaja Montoselle. Montonen rupesi kuuluttamaan kaiuttimien kautta lähipuolustushälytystä. Vapaalla oleva porukka kuvitteli, että kyseessä on harjoitus ja kiroilivat kun pyhäpäivän laatuhetki keskeytetään tylysti eli porukka siirtyi lähipuolustusasemiin erittäin verkkaisesti, josta taas Montonen alkoi hiiltyä. Tsekkarilla olevat pykälämiehet seurasivat  edelleen  paikallaan olevia aseellisia. Koko ajan tietysti pelättiin, että Ala-asemalla huomattaisiin aseelliset ja alkaisi ammuskelemaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Jonkin ajan kuluttua tuli Qagajin kylän suunnalta tuli  paikallinen auto, joka pysähtyi aseellisten luona ja noukki miehet kyytiin, tämän jälkeen auto palasi samaa reittiä takaisin. Tilanne oli onnellisesti ohi ja  loppupäätelmäksi tuli, että kyseiset aseelliset oli Ala-asemalta karanneita Deffareita. Montonen piti tapauksen jälkeen puhuttelun posen porukalle ja vaati jatkossa ripeämpää toimintaa hälytyksen tullessa oli se harjoitus tai kova tilanne. (Hämis)

***

UZI ikkunassa

Jossain vaiheessa tsekkarilla pykälässä ollessa, tsekkarille saapui iso musta limusiini. Olisko ollu joku MB 500 tai 600 tai joku cadillac? Sellainen edustusluokan kärry tummenetuilla ikkunoilla, ettei autoon oikein nähnyt sisälle. Tavan mukaiset tabloo taponen toimitutukset. Siis hanskalokero ja peräkontti auki. Siinä tarkastaessa autoa, sähköinen takaikkuna aukesi pikku hiljaa ja ikkunasta alkoi sojottamaan pikkuruinen UZI. Siinä vaiheessä kävi mielessä, että mitä V...A. Mitäs nyt tehdään? Auton ikkuna aukesi enemmän ja UZIn takana näkyi hymyilevä 8-vuotias poika ruskeinen silmineen. Just joo, UZI replika lasten leikkipyssynä. Hiukan tuli kommentoitua, että ei kannattaisi ihan mitä tahansa työnnellä ikkunasta ulos. Voisi tulla helposti väärinkäsityksiä.
Kuskina toiminut mies oli ilmeisesti pojan isä ja takapenkillä istui myös kuljettajan isoäiti. Kuljettaja toimi tulkkina ja sanoi isoäitinsä sanovan, että menkää kotiinne, kun olette niin poikasia. Mitäs muuta kuin kiitellään kotiinmeno toivotuksesta ja toivotellaan mummolle pitkää ikää. Tais mummo olla syntynyt joskus viime vuosisadalla.
Jäljestä päin ajatellen. Mitäpä tuossa olisi tehnyt, jos olisi ollut oikea UZI ja osoittajalla vakaa tarkoitus. Ei olisi ollut mitään jakoja siinä vaiheessa. vai olisiko pitänyt pyytää tsekkarin vahvennus leikkiaseen takia? Jokainenhan voi miettiä mitä tekisi tuossa tilanteessa tai jättäisi tekemättä. Toisillehan oli aikaisemmmin käynyt niin, että ohimota osoittava ase ei ollutkaan mikä lelu. (Swedu)

***

Matti ja hämähäkki

Matti oli pykälätornin viressä maalaamassa hämähäkkejä, siis semmoisia, jossa on 3 metallipalkkia hitsattu ristiinrastiin. Matti oli kyyryssä maalaamassa sinistä ja valkoista hämähäkkeihin. Eikö ala-asema ala räiskimään aseman portin eteen hämähäkien viereen. Ja Matti maalaamassa. Pykäläkopista huudetaan, että MATTI ala heti tulla pois. matti ei oikein ota kuuleviin korviinsa. Portilla aletaan kiihtyä, että NYT MATTI POIS SIELTÄ. Ala-asema vaan jatkaa ammuskeluaan. Matti nostaa maalista valkoiset kädet ylös ja nousee rauhallisesti ylös ja kävelee kädet ylhäällä portin kautta asemalle. Siinähän loppui myös portille ammuskelu. Tulikohan porttimiehen ammuttua punaiset taasen?? Varmaankin. (Swedu)